top of page

Kuka Olivia Rouge?

Olivia Rouge on yksi Suomen burleskitaivaan kirkkaimpia tähtösiä ja burleskiskenen vahvimpia vaikuttajia ja vaikuttaa Tampereella. Hän on esiintynyt ammattimaisesti jo vuodesta 2008 lähtien Suomen suvessa ja kesäöissä aina lapin paukkupakkasiin asti, sekä kansainvälisesti muun muassa Las Vegasista New Yorkin kautta Italiassa, Lontoossa ja Amsterdamissa. 

Olivia on järjestänyt erilaisia työpajoja vuodesta 2011 lähtien ja opettanut burleskin viikkotunteja tanssistudio Razzmatazzilla vuodesta 2013. Hänen työpajoistaan on tullut todella suosittuja ja ne myydäänkin loppuun ennätysajassa. Itse opettamiensa työpajojen lisäksi Olivia järjestää tapahtumiensa yhteydessä muiden upeiden esiintyjien järjestämiä työpajoja eri teemoilla!

Opettajana Olivia on hyvin iloinen, kannustava ja inspiroiva. Hänen tunneilleen ja työpajoihin ovat tervetulleita kaikki kokoon, sukupuoleen, tanssitaustaan tai kokemukseen katsomatta, mieluiten kuitenkin vähintään 18 vuotta täyttäneet henkilöt, yläikärajaa ei kuitenkaan ole! Tunneilla tärkeimmässä asemassa on hauskanpito ja turhat ennakkoluulot kannattaakin karistaa harteilta viimeistään tanssisalin ovella!

Erilaisia tunteja voidaan järjestää niin ryhmille kuin yksityisille henkilöillekin monista eri aihealueista!

Lämpimästi tervetuloa mukaan burleskin ihmeelliseen maailmaan! 

Ajankohtaisimmat tiedot itsellesi tulevista työpajoista saat helposti liittymällä Olivia Rougen classes & workshops-ryhmään facebookissa: TÄÄLTÄ

Mona-1(1).jpg

Kuva: Eetu Keränen

"Tunnit on ollu tosi kivoja ja itseluottamusta on tullut roimasti lisää! Mahtava ja innostava opettaja."

"Ihanan pirteä opettaja! Aina kiva fiilis tunnilla!"

"Alkeiskurssilla oivalsin paljon uutta tanssin monimuotoisuudesta ja löysin uusia puolia itsestäni. Oli hauskaa oppia korostamaan naisellisuutta burleskin avulla. Itsevarmuus kasvoi ja tunneilla oli kivaa!"

"Mahtavan energisiä ja hauskoja tunteja! Tunnit on ollu kivasti erilaisia kuin muut tanssitunnit."

"Ihana kurssi ja ihana ope, tosi hyvää kannustamista ja fiilistä!"

"Lähdin kokeilemaan, pystynkö osallistumaan burleskikurssille ja lähtökohtani oli nimenomaan testata omaa psyykettä: siis olenko sinut oman vartaloni kanssa. Ilmeisesti olen ja itsearvostukseni sekä vapautumisen tunne on aivan valtava."
bottom of page